minusta
Hei, olen Jyrki Törnwall, suu-ja leukakirurgian erikoislääkäri yli 20 vuoden kokemuksella. Haluan auttaa potilaitani aina parhaalla mahdollisella tavalla ja käytän hoidoissani uusimpia leikkaustekniikoita sekä välineitä. Koulutukseltani olen sekä lääkäri että hammaslääkäri.
Hoidan erilaisia kasvojen, leukojen, suuontelon sekä kaulan alueen sairauksia. Olen ollut kehittämässä erikoisalaani sekä Suomessa että ulkomailla, sekä käyn säännöllisesti kouluttautumassa ulkomaisissa kongresseissa ja pidän niissä myös itse esitelmiä. Potilaat tulevat luokseni myös eri puolelta maailmaa: Euroopasta, Lähi-Idästä, Aasiasta sekä Yhdysvalloista.
Yli 20 vuoden ajan olen tehnyt kasvojen alueen korjaava kirurgiaa 3D suunnittelua käyttäen. Tällä tekniikalla pystyn auttamaan potilaiden kasvojen asymmetrian korjauksessa. Lisäksi olen yksi harvoista kirurgeista Suomessa, joka tarjoaa leukanivelen kirurgista hoitoa.
Taustani
Olen valmistunut Helsingin Yliopistosta hammaslääkäriksi 1993 ja lääkäriksi 1997. Väittelin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1996. Vietin perheeni kanssa kaksi vuotta San Diegossa Kaliforniassa (The Scripps Research Institute) postdoc-fellow:na. Suoritin suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkärin tutkinnon 2002 sekä leukakirurgian erikoislääkärin tutkinnon 2004 Helsingin Yliopistossa. Olin syventämässä taitojani kasvojen ja leukojen alueen syöpäpotilaiden mikrovaskulaarikirurgiaan The Queen Victoria Hospitalissa Englannissa 2002-03. Sain suu- ja leukakirurgian dosentuurin Helsingin yliopistosta 2006. Toimin leukakirurgian erikoislääkärinä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) 4 vuotta, jonka jälkeen 11 vuotta klinikan osaston ylilääkärinä.
Olen tehnyt yli tuhat kasvojen ja leukojen syöpäleikkausta, joista suurin osa on tarvinnut mikrovaskulaarisia vapaita kudossiirteitä. Aloitin HUS:ssa 2006 Suomen ensimmäiset leukanivelten tekonivelleikkaukset, joita olen suorittanut tähän mennessä yli 200 kpl. Olin mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Suomen ensimmäistä kantasoluista kasvatetun yläleuan leikkausta vuonna 2007. Aloitin 2018 ensimmäisenä Suomessa leukanivelen välilevyn takajänteen korjaukset ligamenttiankkureilla sellaisilla potilailla, joilla leukanivelen välilevy on pois paikaltaan.
Olin toisena pääkirurgina molemmissa Suomessa tehdyissä kasvonsiirtoleikkauksissa vuonna 2016 ja 2018. Vastasin leikkauksissa luisten rakenteiden suunnittelusta ja niiden siirroista.
Olen tehnyt hammasimplantteja sekä näihin liittyviä erilaisia luusiirreleikkauksia vuodesta 1995. Olen myös käyttänyt erilaisia muita tekniikoita luun kasvattamisessa mm. kantasoluja, kasvutekijöitä sekä erilaisia synteettisiä materiaaleja.
Leukanivelen kulumaan (artroosiin) tai toimintahäiriöön käytän ennaltaehkäisevää korjaavaa plaitelet rich plasma (PRP) hoitoa. Tässä hoidolla potilaan omasta verestä eristetyt kasvutekijät ehkäisevät nivelen kulumista ja näin nivelen toimintaa pystytään ylläpitämään mahdollisimman pitkään hyvänä. Myös leukanivelen kipu vähenee.
Olen kouluttanut Suomessa sekä ulkomailla useita suu- ja leukakirurgiaan erikoistuvia lääkäreitä että hammaslääkäreitä. Teen aktiivisesti erikoisalani tutkimustyötä sekä ohjaan alan väitöskirjoja. Olen julkaissut yli 70 alkuperäisjulkaisua, sekä kymmeniä kirjankappaleita ja muita julkaisuja.
Jäsenyydet:
Suomen Lääkäriliitto
Suomen Hammaslääkäriliitto
Suomen Kirurgiyhdistys
Suomen Erikoislääkäriyhdistys
Suomen leuka- ja kasvokirurgian yhdistys
Lääkäriseura Duodecim
Suomen Hammaslääkäriseura
Lehtiartikkelit & julkaisut
Duodecim, Suuontelon ja leukojen alueen rekonstruktiot